Henkilökunta

Nallikat

RIITTA: PÄIVÄKODIN JOHTAJA, VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJA, YRITTÄJÄ

Olen valmistunut sosiaalikasvattajaksi vuonna 1988. Olen suorittanut Sibelius-Akatemiassa taidekasvatuksen erikoistumisopinnot (20ov.) ja Helsingin yliopistossa esi- ja alkuopetuksen 15 ov. opintokokonaisuuden. Olen myös valtiotieteiden yo: pääaineena sosiaalipsykologia ja sivuaineina kasvatustiede, erityispedagogiikka ja sosiaalipolitiikka.

JINDRA:  VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJA, PÄIVÄKODIN VARAJOHTAJA, YRITTÄJÄ

Olen valmistunut kasvatustieteen maisteriksi (varhaiskasvatus) Jyväskylän yliopistosta tammikuussa 2006. Kasvatustieteen kandidaatiksi olen valmistunut vuonna 1999 Helsingin yliopistosta. Sitä ennen olen valmistunut näyttelijäksi Prahan Konservatoriosta (1978-1983). Lisäksi olen opiskellut laulua, kitaransoittoa, musiikkiteoriaa ja olen suorittanut nukketeatterikurssin. Vuonna 2010-2011 olen suorittanut Sibelius-Akatemiassa opintojakson “Varhaisiän musiikkikasvatus” (10 ov), vastuuopettajana lehtori Soili Perkiö.

MINNA: VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJA

Olen valmistunut kehitysvammaistenhoitajaksi vuonna 1993. Olen aloittanut päiväkoti Venlantuvassa vuonna 2000. Harrastan kuvataiteita, olen kuvittanut lastenkirjoja, olen suorittanut savityö- ja posliinimaalauskursseja.

Nassikat

JOHANNA: VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJA

Olen koulutukseltani sosiaalikasvattaja (esi- ja alkuopetuspätevyydellä ) ja jatkanut opintojani ammattikorkeakoulussa ja HKI:n yliopistossa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olen työskennellyt erilaisissa työtehtävissä yli 20vuotta ja sitä ennen olin lastensuojelupuolella töissä. Luontokasvatus, luovatoiminta ja liikunta ovat lähellä sydäntäni. Ajatuksella, positiivisesti yhdessä tehden.

RIINA: VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJA

Olen valmistunut lasten ohjaajaksi vuonna 2019 ja tehnyt sijaisuuksia eri päiväkodeissa. Pidän tärkeänä tunnetaitoja, positiivista asennetta ja musiikkia.

IDA: PÄIVÄKOTIAPULAINEN

Olen aloittanut päiväkoti Venlantuvassa 2.1.2017 ja vastaan päiväkodin ruokahuollosta ja siisteydestä. Olen valmistunut merkonomiksi 2010 ja tehnyt paljon töitä eri aloilla. Vapaa-ajalla tykkään käydä joogassa ja viettää aikaa tyttäreni kanssa. Olen myös käynyt positiivisen kasvatuksen kurssin.

Ida tekee Kaisan opintovapaan sijaisuutta.

Ruoka- ja siivoushuolto

EIJA: RUOKAHUOLTO

Eija on Idan sijaisena 31.5. 2023 saakka

Opintovapaalla

KAISA: VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJA

Olen valmistunut lastenohjaajaksi v. 2006. Sitä lähtien olen toiminut varhaiskasvatuksessa lastenhoitajana ja tehnyt myös varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuutta. Lasten liikunta ja kuvataide on lähellä sydäntäni.

 

Kaisa opiskelee Helsingin yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajaksi ja palaa 1.6.2023.