NALLIKAT
RIITTA MÄKILÄ: PÄIVÄKODIN JOHTAJA, YRITTÄJÄ

Olen valmistunut sosiaalikasvattajaksi vuonna 1988. Olen suorittanut Sibelius-Akatemiassa taidekasvatuksen erikoistumisopinnot (20ov.) ja Helsingin yliopistossa esi- ja alkuopetuksen 15 ov. opintokokonaisuuden. Olen myös valtiotieteiden yo: pääaineena sosiaalipsykologia ja sivuaineina kasvatustiede, erityispedagogiikka ja sosiaalipolitiikka.
JINDRA SANDMARK: KM, LASTENTARHANOPETTAJA, PÄIVÄKODIN VARAJOHTAJA, YRITTÄJÄ

Olen valmistunut kasvatustieteen maisteriksi (varhaiskasvatus) Jyväskylän yliopistosta tammikuussa 2006. Lastentarhanopettajaksi, kasvatustieteen kandidaatiksi, olen valmistunut vuonna 1999 Helsingin yliopistosta. Sitä ennen olen valmistunut näyttelijäksi Prahan Konservatoriosta (1978-1983). Lisäksi olen opiskellut laulua, kitaransoittoa, musiikkiteoriaa ja olen suorittanut nukketeatterikurssin.
Vuonna 2010-2011 olen suorittanut Sibelius-Akatemiassa opintojakson "Varhaisiän musiikkikasvatus" (10 ov), vastuuopettajana lehtori Soili Perkiö.
MINNA AHTENEVA: HOITAJA

Olen valmistunut kehitysvammaistenhoitajaksi vuonna 1993. Harrastan kuvataiteita, olen kuvittanut lastenkirjoja, olen suorittanut savityö- ja posliinimaalauskursseja.
NASSIKAT
TUA HELMINEN: SOSIONOMI (AMK)

Olen opiskellut käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja valmistunut Artesaaniksi 1996. Sen jälkeen olin henkilökohtaisena avustajana 1997-98 välisenä aikana n. 8kk. Sain hyviä kokemuksia alalta ja päätin lähteä opiskelemaan sosionomiksi. Valmistuin Diakonia -ammattikorkeakoulusta 2002 tammikuussa. Sen jälkeen olen tehnyt eri pituisia sijaisuuksia ja Venlantupa on viides päiväkoti, jossa olen töissä. Olen ollut työpaikkojeni kautta myös lisäkoulutuksissa esim. vuorovaikutusleikkikoulutuksessa. Vapaa-aikanani harrastan vesivärimaalausta, käyn jumpassa ja vietän aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa.
ANU WARIS

Olen valmistunut pukuompelijaksi vuonna 2002, minkä jälkeen olen työskennellyt ompelimossa, leikkaamossa, kangaskaupassa, sekä perustanut oman toiminimen. Syksystä 2010 kevääseen 2011 tein sijaisuuksia Tuusulan kunnan eri päiväkodeissa ja totesin viihtyväni päiväkotityössä. Päiväkoti Venlantupa
tarjosi mahdollisuuden oppisopimukseen, joten nyt opiskelen lastenohjaajaksi seurakuntaopistolla. Koulutöiden lisäksi vietän vapaa-aikani neljän lapseni kanssa. Ulkoilemme paljon. Vedän myös viikonloppuisin harrastuksenomaisesti jumppaa esikoululaisille lapsille.
PIRJO MATTSSON: LÄHIHOITAJA

Olen valmistunut lähihoitajaksi helmikuussa 2006. Sitä ennen olen valmistunut somistajaksi 1975 ja turkkuriksi 1989. Olen toiminut myös yksityisyrittäjäna. V. 1999 kävin nukketeatterikurssin (36h), jonka jälkeen alkoi teatteri kiinnostaa. Syksyllä 2001 aloitin Adultan Radio- ja Televisio-opistossa koulutuksen "Nukketeatteri esitysmuotona" (74 ov). Olen suorittanut myös kurssin "Tie iloon ja rohkeuteen" - draaman keinot oppimisen välineenä ja v. 2003 kurssin "Nukketeatteri kasvattajan työkaluna" (4 ov). Harrastan käsitöitä, piirtämistä, öljyvärimaalausta ja puutarhan hoitoa.
--------------------------------------------------------------------
RUOKA- JA SIIVOUSHUOLTO
EIJA LUUK: EMÄNTÄ

Olen valmistunut suurtalouden työnjohtajaksi ja vastaan päiväkodin ruokahuollosta ja siisteydestä. Olen suorittanut viihdejuontajan kurssin (10kk), ohjaus- ja dramaturgian kurssin ja luovan ilmaisun kursseja. Olen suorittanut myös kurssin "Tie iloon ja rohkeuteen" – draaman keinot oppimisen välineenä.
|